Eilen toin esille, miten unen määrä ja laatu oli parantunut valmennettavillani etätyön aikana. Osalla se näkyy hyvin sydämen sykevälivaihtelun avulla mitatussa unen määrän lisääntymisenä, palautumisen laadun parantumisena ja liikunnan terveysvaikutuksena.

Tein vielä yhteenvedon esille tulleista syistä:

  • etätyössä on helpompi pysyä perustehtävässä
  • etätyössä on helpompi priorisoida ja keskittyä olennaiseen ja tärkeään
  • etätyössä on helpompi ottaa käyttöön itsensä johtamisen työkalut
  • satunnaiset häiriötekijät ovat pois, jotka työpaikalla keskeyttivät ajatuksen
  • aikavarkaat eivät tunkeudu etätyöpisteelle ja niitä on helpompi eliminoida
  • työn jaksotus onnistuu parhaiten, kun ei tarvitse ottaa muita huomioon
  • valmennuksessa saatuja kiireenhallintatyökaluja on nyt helppo ottaa käyttöön
  • jatkuva aikataulun perässä juokseminen perheen harrastusten ja järjestelyiden takia on pois
  • omat rankat iltatreenit ovat pois ja tilalle on tullut kelloajallisesti aikaisempi ulkoliikunta, joka lisää palauttavaa unta
  • vastuunotto omasta työstä ja tuloksesta on kasvanut, joka myös antaa onnistumisen elämyksen
  • ei ole turhaan venyviä palavereita
  • kokouskäytännöt ovat tehostuneet
  • palauttava tauko keskelle työpäivää onnistuu
  • aikaa ei mene siirtymisiin ja työmatkoihin
  • unen määrä on lisääntynyt vähintään ½- 1h vuorokaudessa
  • koronakriisin aikana on ollut helpompi asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin
  • yhteinen aika perheen kanssa lisääntynyt
  • kotona enemmän läsnä olevaa vuorovaikutusta ja toisten huomiointia

 

 

Mielenkiintoinen havainto omien valmennettavien Firstbeatin seurantamittauksien tuloksista tämän coronasta johtuvan etätyön aikana. Yllätyin todella tuloksista. Lähes kaikilla on stressitaso laskenut ja unen määrä ja laatu on parantunut. Hämmästyttävää. Kun sitten tällä viikolla tein kirjaa syistä, tulokset ovat loogiset. Alkusähläyksen jälkeen on etätyökalut tulleet tutuksi, työn aikataulutus ja rajaaminen on onnistunut. Erityisesti työn rytmitys ja arkikiire on helpottunut, kun ei tarvitse kuljettaa lapsia harrastamaan eikä myöskään omat harrastukset ole toteutuneet. On aikaa enemmän perheelle, lukemiselle ja ihan rentoutumiselle.  Vaikka liikuntaryhmät ovat jäissä, on silti liikunta lisääntynyt. Tilalle on tullut palauttava kävely metsässä, joka osaltaan on lisännyt palautumista.

Saman suuntaiset ovat myös Firstbeatin omat tutkimukset, jossa sydämen sykevälivaihtelun avulla mitattu stressin määrä ei ole lisääntynyt.

Nyt siis nukkumiseen käytetään selvästi enemmän aikaa, ja askelia otetaan nyt etenkin viikonloppuisin, paljastaa Firstbeatin tietokanta.

Lisää Firstbeatin selvityksestä täältä:

https://www.firstbeat.com/fi/uutiset/koronakriisi-ei-ole-lisannyt-stressia-ja-nukkumiselle-on-enemman-aikaa-poikkeustila-kohtelee-jokaista-yksilollisesti/?utm_campaign=FIN-LA-Yleiset%20somet&utm_content=129334038&utm_medium=social&utm_source=facebook&hss_channel=fbp-857643741041522

 

 

En arvannut kaksi vuotta sitten, mikä merkitys on etäjohtamisen osaamisella. Silloin aloitin esimiesvalmennuksissa yhtenä sisältönä etäjohtamisen. Totesin silloin, että etäjohtaminen on tulevaisuuden johtajan ydinosaamista. Nyt olemme kasvokkain tässä haasteessa. Harvoissa yrityksissä on erikseen määritelty, millaista osaamista etäjohtaja tarvitseen. Etäjohtamisessa onnistuminen tuo yritykselle erityisesti nyt huomattavaa kilpailuetua. Teemat etäjohtaminen, itsensä johtaminen ja työkyvyn johtaminen ovat nyt entistä tärkeämpiä valmennusten teemoja.

 

Minulta kysytään usein valmennuksissa, kuten tänäänkin: kannattaako hankkia itselle aktiivisuusranneke, älykello tai Oura-sormus. Itsehän aloitan usein valmennuksen Firstbeatin hyvinvointianalyysimittauksella. Vastaan usein, että kun olet oppinut kuuntelemaan kehoasi ja tunnistat asiat, jotka sinua palauttaa ja stressaa, saattaa älyseurantalaite palvella sinua, etkä ole sen orja. Rannekkeet ja eri seurantalaitteet voivat antaa harhaan johtavia tietoja. Ylensä niissä liikuntasuoritusmerkintä tulee liian herkästi. Jos hyvän liikuntasuorituksen saa moottorikelkkaa ajamalla tärinästä, se ei minua vakuuta. Toiseksi, jotta voi hyödyntää syketietoja, pitää olla perillä, mitä se oikeasti kertoo, mikä on sympaattisen ja parasympaattisen järjestelmän juju.

Lue lisää: Älyseurantalaitteet

Viime aikoina useimmat työpyynnöt ovat olleet itseohjautuvuuden ja itsensä johtamisen ympärillä. Mistä tämä muoti-ilmiö kertoo tämän päivän johtamisessa? Olen laittanut merkille, että työyhteisöissä, joissa tämä toimii, on yhdessä keskustellen tuotu mallit käyttöön eikä vanhoihin rakenteisiin ole vain istutettu uutta -nismiä. On oltava valmis muuttamaan rakenteita ennen kaikkea hierarkiassa ja edettävä huomioiden henkilöstön ajatukset muutoksesta ja henkilön kyky toimia itsenäisesti. Tämä vaatii paljon esimieheltä. Työntekijää ei saa jättää yksin, jolloin itseohjautuvuus vaan kuormittaa entisestään. Parhaiten itseohjautuvuus toimii silloin, kun se on saatu istutettua koko tiimiin ja esimies ottaa roolikseen palvelutehtävän, joka mahdollistaa tiimin kehittymisen.

Työntekijälle siis annetaan vastuuta mutta myös valtaa. Tällöin koetaan työ merkityksellisenä ja motivaatio kasvaa.

Meillä Suomessa on vieläkin työpaikkoja, joissa on vallalla tiukka, rationaalinen johtamiskulttuuri. Johtajuudessa hallitsee ylikorostettu rationaalisuuteen vetoaminen. Johtaja korostaa yhä omasta johtamistavastaan puhuttaessa järkeä ja kavahtaa tunteiden mukaan tulemista. Hän ei osaa prosessoida tunteitaan eikä ole tottunut puhumaan niistä.

Perustellaan asioita järkiperusteisesti ja vedotaan tosiasioihin. Hän elää Excel-taulukoiden, prosessikaavioiden ja tuloskaavioiden ympäröimänä ja pyrkii välttämään kaikkea, mikä voi vähänkin viitata tunneasioihin ja inhimilliseen kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen. Tähän kun sekoittuu epävarman vetäjän pelolla johtaminen, vaikenee koko työyhteisö ja luovuus häviää. Valitettavasti pelolla johtamiseen liittyy usein myös mielivallalla johtaminen. Tunteet pidetään piilossa ja päästään helpommalla, kun ollaan hiljaa ilmeettömästi alistuen, vaikka hammasta purren.

Lue lisää: Hyvä johtajuus

                

                   

              Copyright © 2019. Viherkallio Ky